2020

Horoskooppi 2020

Loppuvuoden ajankulun kuvauksia voit tarkastella uudenkuun raportista.

Venuksen liikkeistä teen erikseen tutkimuksia venuksen vaiheet sivulla. Tämä ihastuttava planeetta, jonka vaiheet ovat tutustumisen arvoiset, voi osoittaa liikkeillänsä meille milloin on hyvä aika luoda suhteita, ottaa etäisyyttä uudelleenarviointia varten tai kokonaan päästää irti.

Kun tehdään astrotulkintoja aurinkomerkkien perusteella niin pitää ottaa huomioon muutama seikka. Aurinkomerkkitulkinta perustuu siihen ajatukseen että Aurinko edustaa 1. huoneen asioita ja siitä eteenpäin mennään merkki/huone kierros ympäri. Eli Kaloilla Oinas edustaa 2. huonetta, Härkä 3. huonetta jne.... Näin voidaan tarkastella olosuhteita hyvin yleisluontoisesti. Aina pitää suhteuttaa planeettakuviot oman peruskartan tekijöihin. Kun tiedetään oma syntymäkellonaika voidaan laatia henkilökohtainen tulkinta.

Seuraavassa tiivistelmä kullekin merkkiparille. 

Vuosi jatkuu edelleen keskittyneissä energioissa. Kauris/Rapu akseli on ollut pitkään alue, jossa merkittävä planeetta-asetelma on sijainnut.

Missä Kauris/Rapu akseli sijaitsee omalla kartalla, siellä tulisi tutkia asenteita, rajoituksia, suhdetta auktoriteetteihin, turvallisuuden tunteita ja millaisia kulisseja ylläpitää suojatakseen itseään tai perhettään. Heinäkuinen kuunpimennys tulee vielä tälle akselille ja nyt olisi aika irroittautua viimeisistä kahleista tai ainakin alkaa tiedostamaan omia turhia sidoksiaan ja tarkastella juuriaan esim. sukuhistorian kautta. Olemme kaikki tulosta jostain menneen vaikutuksesta. Kun alemme tunnistaa mennyttä niin löydämme myös helpommin vastauksia tämän päivän mahdollisiin ongelmiin. Millaiset arvot ja asenteet ohjaavat elämäämme ja mistä olemme ne perineet? Kenen elämää elämme?

Oinas/Vaaka merkeillä tärkeät alueet ovat koti/ammatillisuus. Millaisia kulisseja on pystyttänyt Oinas näyttääkseen hyvältä julkisesti, olisiko aika hieman hellittää. Entä Vaaka kotona, onko tullut liikaa luotuja sääntöjä ja rajoja turvallisuuden vuoksi. Voisiko ilmaista tunteita julkisesti ilman että tuntee itsensä heikoksi? Tällä akselilla on näköalapaikka syyspuolella kun Mars asettuu Oinaan merkkiin koko loppuvuodeksi. Toki tämä asetelma tuo vaikuttavuutta kaikkialle, mutta johtavat merkit ovat ns. aktiivisimmin mukana. Planeetan näennäinen perääntyminen merkitsee astrologiselta näkökannalta yleensä asioiden uudelleen arvioimista ja suuntaamista. Marsin kyseessä ollen uudelleenarviointi koskee kaikkea mikä motivoi toimintaamme. Tämä on jatkumoa Venuksen perääntymijaksolle, jossa tarkastelimme arvojamme. Marsin asema Oinaassa on tietysti vahva sen ollessa kotiasemissa, mutta nyt se kohtaa matkallaan Kauriissa olevan Pluto/Jupiter kaksikon sekä Saturnuksen. Myös Merkurius on vahvasti mukana syyspäivän tasauksen aikaan. 

Härkä/Skorpioni merkeillä on ollut työntövoimaa tieto/oppiminen akselilla. Uusia oppimistapoja, joiden omaksuminen on aluksi tuottanut tuskaa, mutta nyt jo alkavat sujumaan. Uranus on herättelemässä tämän akselin merkkejä uudenlaisiin kuvioihin pois totutuista rutiineista hetkeksi jotta uutta oivallusta pääsee syntymään. Näiden merkkien kannattaa nyt olla avoimia uuden edessä.

Kaksonen/Jousimies merkeillä jännite omat varat/muiden varat akselilla. Varoihin kuuluu niin fyysiset kuin psyykkiset ja henkisetkin varat. Nämä uteliaat joka paikkaan nenänsä työntävät merkit ovat joutuneet törmäämään uusiin rajoihin, jotka eivät aina miellytä. Mutta  rajoitukset voivat myös synnyttää uutta ideointia. Nämä merkit jos ketkään voivat innoittaa uusiin oivalluksiin. Kuusolmut ovat tällä akselilla ja haastavat vanhoja kuluneita asenteita uudistumaan. Nyt on aika kiinnittää huomiota siihen millaiset muilta opitut asenteet meitä ohjaavat. Kenen oppeja seuraan? Voisinko tehdä itse jotain että lähiympäristössäni asiat sujuvat? Voisinko osallistua enemmän yhteisten asioiden hoitoon sen sijaan että seuraan yleistä linjaa? 

 Tämä merkkipari on uudistusten alaisena parin vuoden ajan kun auringon- ja kuunpimennykset voimistavat merkeissä tapahtuvia kuunvaiheita. Marraskuussa on kuunpimennys Kaksosissa ja auringonpimennys joulukuussa Jousimiehessä. Niistä lisää uudenkuun raportin myötä.

Leijona/Vesimies merkeillä jännite on liittynyt itsen kehittämisen/globaaliin kehitykseen kohdistuviin teemoihin. Uusien työ-, terveyden- tai kunnon ylläpitämisen tapoja on pitänyt oppia. Myös ilmastonmuutos ja maailmantuska on voinut tuottaa ahdistusta ja ehkä pakottanut toimimaankin aktiivisemmin näiden asioiden parissa. Saturnus tulee tiiviimmin Vesimiehen merkkiin joulukuussa ja viipyy 2,5 v siellä. Jupiter on samassa merkissä myös ensi vuoden ajan, joten näiden merkkien osalla on uudelleenrakentamista innovatiivisella ja luovalla otteella. Sosiaalisissa tilanteissa myös erityiset olosuhteet ovat vielä käytännössä pitkään. 

Neitsyt/Kalat merkeillä on työntövoimaa harrastus/ystävyys/yhdistys teemojen parissa. Nämä merkit ovat ehkä eniten saaneet apua universumilta tänä jännitteisenä aikana. He ovat myös olleet sillanrakentajan roolissa monessa ahtaassa paikassa. Neptunus on tässä merkissä vielä muutaman vuoden. Parhaimmillaan tämän planeetatn vaikutus liittyy henkiseen heräämiseen, varjona harhaisuus. 
Molemmat puolet ovat vahvasti esillä tänä aikana. Henkisen heräämisen kautta myös rakkaus pelastaa maapallomme voi saada vahvemmin kannatusta ja myös toimintaa. Meitä on monin tavoin herätelty tarkastelemaan arvojamme, toimintamme motiiveja sekä asenteita joiden tarkoitus on saada yksilö huomaamaan oma vaikutuksemme yhteiskunnan ja sitä kautta maailman tilaan. Voimme kaikki vaikuttaa omilla valinnoillamme mitä meille tarjotaan ja millaiset markkinat saavat valtaa. 

Merkurius peräntyy tänä vuonna kolmasti eri vesimerkeissä. Nyt elämme Ravussa perääntymisen aikaa ja syksyllä Skorpionin aikaa. Uudelleenarviointia tunteiden maailmassa. Millaisia opittuja tunteita kannan mukanani? Mistä kumpuaa reagointitapani? Tiedostanko oman tapani reagoida?