2021

Horoskooppi 2021

Venuksen liikkeistä teen erikseen tutkimuksia venuksen vaiheet sivulla. Tämä ihastuttava planeetta, jonka vaiheet ovat tutustumisen arvoiset, voi osoittaa liikkeillänsä meille milloin on hyvä aika luoda suhteita, ottaa etäisyyttä uudelleenarviointia varten tai kokonaan päästää irti.
Kevät 2021 on Venuksen muodonmuutoksen aikaa. 

Kun tehdään astrotulkintoja aurinkomerkkien perusteella niin pitää ottaa huomioon muutama seikka. Aurinkomerkkitulkinta perustuu siihen ajatukseen että Aurinko edustaa 1. huoneen asioita ja siitä eteenpäin mennään merkki/huone kierros ympäri. Eli Kaloilla Oinas edustaa 2. huonetta, Härkä 3. huonetta jne.... Näin voidaan tarkastella olosuhteita hyvin yleisluontoisesti. Aina pitää suhteuttaa planeettakuviot oman peruskartan tekijöihin. Kun tiedetään oma syntymäkellonaika voidaan laatia henkilökohtainen tulkinta.

Seuraavassa tiivistelmä kullekin merkkiparille. Koko vuoden 2021 yleisluontoisia katselmuksia voit bongata aina uudenkuun raportin yhteydessä. Lisään uuden merkin sitä mukaa kun uusikuu on kyseisessä merkissä. Muut voivat tutkia vuoden 2021 energioita 2020 vuoden uudenkuun kartoiltaan. Ohjeita.....

                                                            

                                                                                                           

Kun vuosi alkaa  tämän parin haasteet väistyvät. Kauris/Rapu akseli on ollut pitkään alue, jossa merkittävä planeetta-asetelma on sijainnut, mutta tilanne muuttuu  kun Saturnus ja Jupiter siirtyvät Vesimiehen merkkiin.

Pluto jää edelleen Kauriiseen, joten muutosprosesseja on vielä käynnissä näilläkin merkeillä riippuen mitä tekijöitä omalla kartalla on Kauriin viimeisillä asteilla.

Heti tammikuussa on merkittävä aloituksen ajankohta vaikuttavan uudenkuun myötä. Kannattaa pitää aistit avoimina ja tehdä tarvittavat muutosliikkeet, jotta uutta pääsee syntymään ja voi aloittaa puhtaalta pöydältä. 

Oinas/Vaaka merkeillä tärkeät alueet ovat olleet koti/ammatillisuus. Millaisia kulisseja on pystyttänyt Oinas näyttääkseen hyvältä julkisesti, olisiko aika hieman hellittää. Entä Vaaka kotona, onko tullut liikaa luotuja sääntöjä ja rajoja turvallisuuden vuoksi. Voisiko ilmaista tunteita julkisesti ilman että tuntee itsensä heikoksi? 

Jupiterin ja Saturnuksen siirtyminen Vesimiehen merkkiin tuo näille merkeille suotuisia mahdollisuuksia luovuuden alueella yksin ja yhdessä toimien. Vaakojen perhe-elämä, lapset ja myös romantiikan alue on aktiivisena seuraavan vuoden aikana. Oinaat toimivat aktiivisina luottamustoimissa.

Oinaalla alkuvuosi on inventaarion tekemistä kuluneen kauden toimia tarkastellen. Tänä aikana päätetään asioita ennemmin kuin aloitetaan. Kevättalvella on hyvä aikaa kylvää siemeniä tulevaa vuotta silmälläpitäen. 

Vaaka sen sijaan tulee vaiheeseen jolloin tarkastellaan suuntaa, onko se oikea vai pitääkö tehdä korjausliikkeitä. Joskus olosuhteet ohjaavat tässä jos ei itse huomaa oikeaa tietä. 
Kannattaa myös seurata Venuksen vaiheita, joka on alkuvuonna muutoksen tilassa. Maaliskuu on merkittävää aikaa Venuksen hallitsemille.

Härkä/Skorpioni merkeillä on ollut työntövoimaa tieto/oppiminen akselilla. Uusia oppimistapoja, joiden omaksuminen on aluksi tuottanut tuskaa, mutta nyt jo alkavat sujumaan. Uranus on herättelemässä tämän akselin merkkejä uudenlaisiin kuvioihin pois totutuista rutiineista hetkeksi jotta uutta oivallusta pääsee syntymään. Näiden merkkien kannattaa nyt olla avoimia uuden edessä.

Jupiterin ja Saturnuksen siirtyminen Vesimiehen merkkiin tuo näille tyypeille lisäaktiviteettia ja mahdollisia velvoitteita kodin/ammatin alueelle. Helmikuu on merkittävää aikaa tässä suhteessa.

Tässäkin parissa Härkä on tulossa kautensa loppusuoralle, jossa päätetään asioita ja luodaan visioita tulevaan kauteen. Skorpioni on hyvässä vauhdissa omien projektiensa kanssa ja kesän korvalla tulee vahvemmin esille tuloksien kanssa.

Kaksonen/Jousimies  Kuusolmut ovat tällä akselilla ja haastavat vanhoja kuluneita asenteita uudistumaan. Nyt on aika kiinnittää huomiota siihen millaiset muilta opitut asenteet meitä ohjaavat. Kenen oppeja seuraan? Voisinko tehdä itse jotain että lähiympäristössäni asiat sujuvat? Voisinko osallistua enemmän yhteisten asioiden hoitoon sen sijaan että seuraan yleistä linjaa? 

Tämä merkkipari on uudistusten alaisena seuraavan parin vuoden ajan kun auringon- ja kuunpimennykset voimistavat merkeissä tapahtuvia kuunvaiheita. Toukokuussa on kuunpimennys Jousimiehessä ja auringonpimennys  kesäkuulla sekä joulukuulla Kaksosissa.

Leijona/Vesimies  Saturnus tulee tiiviimmin Vesimiehen merkkiin joulukuussa 2020 ja viipyy 2,5 v siellä. Jupiter on samassa merkissä myös ensi vuoden ajan, joten näiden merkkien osalla on uudelleenrakentamista innovatiivisella ja luovalla otteella. Sosiaalisissa tilanteissa myös erityiset olosuhteet ovat vielä käytännössä pitkään. 

Vesimies alkaa uuden kautensa helmikuulla voimakkaissa uudistavissa energioissa. Vesimiehen tehtävä on ennenkaikkea suunnata huomiota asioihin joita muut eivät helposti näe. Se voi olla joskus yksinäistä puuhaa kun muut eivät tunnu tajuavan missä mennään. Kärsivällisyys on nyt ydinsana. Tarpeeksi kauan kun keskittää huomion tarpeelliseksi kokemaansa kohteeseen se alkaa hahmottua hitaammallekin.

Leijona on uudistamassa ihmissuhteitaan. Helmikuu on heillekin merkittävää aikaa ja voi käynnistää aivan uudenlaisen kokemusmaailman.

Neitsyt/Kalat  Neptunus on tässä merkissä vielä muutaman vuoden. Parhaimmillaan tämän planeetan vaikutus liittyy henkiseen heräämiseen, varjona harhaisuus.  Molemmat puolet ovat vahvasti esillä tänä aikana. 

Henkisen heräämisen kautta myös rakkaus pelastaa maapallomme voi saada vahvemmin kannatusta ja myös toimintaa. Meitä on monin tavoin herätelty tarkastelemaan arvojamme, toimintamme motiiveja sekä asenteita joiden tarkoitus on saada yksilö huomaamaan oma vaikutuksemme yhteiskunnan ja sitä kautta maailman tilaan. Voimme kaikki vaikuttaa omilla valinnoillamme mitä meille tarjotaan ja millaiset markkinat saavat valtaa. 

Kaloilla alkaa uusi kausi maaliskuun uudenkuun myötä aivan uskomattoman rakkaudellisissa tunnelmissa. (odotan itsekin tulevaa kautta todella mielenkiinnolla). Kalojen koti/ammattielämä saa uutta virtaa vuoden aikana kuun- ja auringonpimennysten myötä. 

Neitsyet uudistavat tapoja tehdä työtä ja kohentaa olosuhteita. He löytävät tänä vuonna samanhenkisiä porukoita joiden kanssa onhyvä työskennellä ja kehitellä uusia toimintatapoja. Rohkeasti nyt vain liikkeelle ja turha ujous pois. Maaliskuu voi tuoda merkittävän ihmissuhde kokemuksen.


Tarkastele myös Venuksen matkaa ja sen mielenkiintoisia vaiheita.