Auringonpaluu

Auringonpaluu

astrologiassa merkitsee ajankohtaa jolloin aurinko on edennyt samaan kohtaan kuin syntymäkartalla. Tälle ajankohdalle laaditaan kartta samalla tekniikalla kuin syntymäkarttakin. Auringonpaluu kartta on joka vuosi erilainen, ainoa samana pysyvä on auringon asema. Karttaa voi tulkita aivan omana yksilönään tai vertailemalla syntymäkarttaan. On olemassa myös eräs tekniikka joka on ollut käytössä jo varhaisina aikoina kun astrologiaa on ryhdytty harjoittamaan. Tämä tekniikka on nimeltään profektio.

Profektiokartalla syntymäkartan kaikkia tekijöitä edistetään yhden merkin verran joka vuosi, näin syntyy 12 vuoden sykli. Profektiomenetelmä on oman kokemukseni mukaan erinomainen ilmaisemaan vuoden aikaisia teemoja kun sen yhdistää auringonpaluukarttaan. Käytän itse menetelmää siten että laadin auringonpaluukartan (merkkihuonejärjestelmä) ja merkitsen siihen kuluvan vuoden edistetyn syntymäkartan ulkopuolelle. 

Jos auringonpaluukartta osoittaa merkittäviä tapahtumia, näille voi etsiä ajankohtaa yhdistämällä kokonaisuuteen vielä uudenkuun/kuunvaihekartan.