
Kuunvaihe nyt
Astrologisesti Kuun sanotaan ilmentävän mieltä joka aineen (keho, maa) kautta välittää hengen (Aurinko) viestin. Kuunvaiheet syntyvät Auringon ja Kuun suhteesta maasta havaiten. Kuu ja taivaankappaleet ovat innoittaneet aikojen alusta synnyttämään monia mytologioita. Kannattaa tutkia mm. omaa eepostamme Kalevalaa sillä silmällä. Näihin voi tutustua eri lähteistä joita internetkin on pullollaan. Itse yritän pysyä sellaisen tiedon äärellä jonka pystyn todentamaan ja tulkitsemaan ymmärrettävästi.
- Uusikuu merkitsee uuden impulssin aikaansaamaa henkistä latausta, joka on lähtöisin edellisen syklin lopussa syntyneestä siemenestä.
- Nouseva neljännesvaihe merkitsee ulkoisen vastustuksen kohtaamista ja sen voittamiseksi tapahtuvaa toimintaa.
- Täysikuu merkitsee syklin idean täyttymisen aikaa, jolloin se mitä kohti alun impulssi sai meidät toimimaan, tulee ilmi ja tiedostettavaksi. Tämä kohta voi ilmetä joko onnistumisena tai epäonnistumisena. (kunhan muistetaan että vastoinkäyminenkin on väärinymmärretty onni ;)).
- Laskevan neljänneksen aikana syklin aikana tiedostettu ja opittu voidaan jakaa ja synnyttää uusia siemeniä seuraavaa sykliä varten.
Aion tällä sivulla luoda katsauksia kuunvaiheisiin aina niiden ollessa ajankohtaisia.

Rapu uusikuu 25.6.2025
Kauris täysikuu 10.7.2025
Karttaa hallitsee Kaksosiin siirtynyt Uranus, joka on myönteisessä suhteessa Plutoon. Voi odottaa kommunikaatioon ja viestintään liittyvää odottamatonta aktiviteettiä.
Kuu Kauriissa tuo esiin rakenteet ja esteet jotka tulee ylittää jotta saadaan tämän kuunvaiheen teema toteutettua.

Voitko hyväksyä tämän hetken olevaisuuden ja olla sekoittamatta sitä tarinaan jonka mielesi on luonut sen ympärille? -Eckhart Tolle-