Auringonpaluu tulkinta
Jokainen aloitus sisältää tapahtuman sisällön. Ihminen on aina kiinnostunut ennakoimaan tapahtumia. Ennustetaan säätä, pörssikursseja, kilpailujen lopputuloksia yms. Tätä samaa palvelee myös astrologinen auringonpaluun tulkinta. Se tapahtuu joka vuosi ja kartta tehdään sille hetkelle kun Aurinko on samassa asteessa kuin syntymässä.
Joka vuosi tulee erilainen kartta. Aurinko on aina samassa merkissä, mutta eri huoneessa ja erilaisissa suhteissa muihin kartan tekijöihin. Auringonpaluu kartoittaa tärkeitä teemoja joiden kanssa työskennellään kuluvan vuoden aikana.
Käytän lisäksi jo aikojen alussa luotua profektio menetelmää, jossa syntymäkartta pyörähtää joka vuosi yhden merkin vastapäivään.